perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kauneutta ilmassa


Viime viikolla päiviini sisältyi enemmän kauniita asioita kuin normaalisti taloushallinnon ammattilaisen elämään maaliskuun kiireiden keskellä. Olen onnellinen ja elämääni tyytyväinen kun siihen rakastavan perheen lisäksi kuuluu niin paljon kauneutta – niin sisäistä kuin ulkoistakin. 
Ihmiset tarvitsevat pieniä kauniita asioita ja tapahtumia elämäänsä ollakseen iloisia.


Muotinäytös täynnä kauniita asioita ja ihmisiä

Viime viikon torstaina sain olla osallisena raumalaisen Cameo Boutiquen 10 –vuotisjuhlassa. Juhlaa vietettiin Raumalla, Kulttuuritalo Posellissa, jossa reilut sata ihmistä sai seurata Rauman Dansseoran tanssijoiden loistavaa esitystä, nauttia Ravintola Rosmariinin maistuvista cocktailpaloista kuohuvan kera ja seurata Alusasuliike Helmin hehkuvien alusasujen ja Laukku Salmisen kauniiden ja käytännöllisten laukkujen täydentämänä Cameon todella upeita vaatteita. Kukkahuone Gloriosa oli loihtinut Posellin upeasta tilasta vieläkin upeamman kauniilla kukka-asetelmillaan. On rentouttavaa katsella taidolla tehtyjä kauniita asetelmia.
Ravintola Rosmariinin coctailpaloissa oli sekä suolaista että makeaa herkkua - sekä silmälle että kielelle

Sain itse olla mukana vaatteita esittelemässä, istua ensin muiden mallien tavoin Sarin Tukkapajassa taitavien kauneuden ammattilaisten käsissä, hiukseni taivutettiin upeille kiharoille ja kasvoni saivat uutta hehkua taitavalla meikillä. Takahuoneessa sain olla osallisena siinä tunnelmassa, joka syntyy kun kauniita vaatteita esitellään ihmisille muotinäytöksen muodossa sellaisten ihmisten toimesta, joille vaatteiden esittely ei ole työtä, vaan hauskaa ja innostavaa kokemusta. Me kaikki teimme parhaamme, jotta meille esiteltäväksi annetut vaatteet olivat ajoissa yllämme ja näyttivät mahdollisimman hyvältä kun kävelimme Posellin catwalkina toimivalla käytävällä.





Tunnelma oli mahtava ja oli etuoikeus olla mukana ja nähdä kaikki ne kauniit ihmiset ympärillä, yllään juuri heille ammattitaidolla valittuja vaatteita. Sillä juuri sen Cameon Sirke osaa, valita ihmiselle kaikista niistä heidän putiikissaan olevista vaatteista ne asukokonaisuudet jotka sopivat kantajalleen ja saavat tämän hehkumaan entistä upeampana, naisena joka on tietää näyttävänsä upealta. Jokainen nainen tietää, miten paljon helpompi on kulkea varmana itsestään, kun on peiliin katsottuaan nähnyt yllään vaatteet jotka sopivat – muutakin kuin kokonsa puolesta.

Kun sanoin että ympärilläni oli kauniita naisia, tarkoitan toki sitä että he kaikki näyttivät upeilta, heille oli luotu juuri sellaiset kampaukset ja meikit jotka korostivat heidän parhaita puoliaan. Mutta tarkoitan myös sitä sisäistä kauneutta, joka tuli esiin siinä yhteisessä innostuksessa ja halussa antaa Cameolle juuri niin mahtava muotinäytös kuin mahdollista, koska Sirke ihanana ihmisenä sen ansaitsi.


Sirke ja Milla tilaisuuden lopussa suorittamassa tuotepalkintojen arvontaa

Olen itse edellisen kerran ollut vaatteita esittelemässä muotinäytöksessä joskus yhdeksänkymmentäluvun vaihteessa, siis noin 25 vuotta sitten. Olin jo unohtanut kuinka hauskaa se onkaan. En ehkä nauttisi siitä niin paljon jos se olisi vakityöni, mutta näin harrastuspohjalta se toi kyllä iloisen fiiliksen. Toivon että se välittyi myös yleisöön ja he huomasivat miten kauniita vaatteita Cameo Boutique tarjoaa, vähän isommassakin koossa! 



 



Sisäistä kauneutta

Henkilökohtaisesti päivän ja illan iloa lisäsi se että muotinäytöstä juontamaan saimme Millan, Pitsimissimme vuodelta 2013, joka on menestynyt myös Miss International 2014 kisassa tullen neljänneksi perintöprinsessaksi. Cameosta löytyi hänelle asu joka korosti hänen kauneuttaan ja hän oli kuin koru, jos niin voi ihmisestä sanoa.

 
 


Se että Milla menestyi juuri tuossa mainitussa kansainvälisessä kisassa, jossa kilpasiskoja oli reilut 80, kertoo siitä mikä Millassa on parasta. Hän on toki kaunis ulkoisesti suorastaan upea, mutta jokainen häneen tutustuva huomaa hyvin pian miten käsittämätöntä on hänen sisäinen kauneutensa. Millasta ei voi rehellisesti sanoa kuin positiivisia asioita. Jokainen, joka on oikeasti tutustunut häneen, ei varmasti voi muuta kuin vilpittömästi olla samaa mieltä. Olen etuoikeutettu kun saan kutsua häntä ystäväkseni ja sain nytkin viettää hänen kanssaan aikaa vielä muotinäytöksen jälkeen.

Vielä onnittelut Cameo Boutiquelle!

Oli upea juttu olla mukana tässä näytöksessä ja tutustua kaikkiin siinä mukana oleviin ihmisiin. Oli erityisen hienoa tutustua entistä paremmin myös Sirkeen, jonka yritys Cameo Boutique ja sen 10 ensimmäistä vuotta olivat juhlan aiheena.Onnittelut Sirkelle menneestä kymmenestä vuodeta ja menestystä niille tuleville, toivottavasti monille vuosille! 

Minusta yksi elämän hienoja hetkiä on se kun saa oppia tuntemaan ihmisiä joissa on sisäinen hehku ja rakkaus sitä kohtaan mitä tekee. Sirke on juuri sellainen ihminen. Hänellä on ihana liike täynnä kauniita vaatteita, koruja ja kenkiäkin. Liike on kerrassaan kaunis paikka täynnä kauniita asioita. Sirken kaltaisen ihmisen kanssa tekemisissä oleminen piristää päivää ja saa uskomaan että meillä on täällä maailmassa vielä paljon kaunista. 
Ja me ihmiset tarvitsemme kauniita asioita. Toivon sydämestäni että keksimme jatkossakin yhteisiä juttuja. 


Lisää näytöstä, nyt upeat kampaukset pääosassa!

Seuraavana päivänä sain viettää vielä aikaa sekä ihanan Millan että toisen ihanuuden Viivin kanssa. Viivi on yksi niistä Miss Suomista, jotka ovat osanneet käyttää sen tuomat kontaktit ja julkisuuden positiivisesti. Hän on samalla säilyttänyt sen ihanan ihmisen ennallaan joka hän oikeasti on. Taas voin vain todeta olevani etuoikeutettu kun saan kutsua häntä ystäväkseni, kuunnella hänen ajatuksiaan, iloja ja murheita ja jakaa omani hänen kanssaan. Viivissä löytyy myös juuri sitä sisäistä kauneutta jota arvostan henkilökohtaisesti ulkoista paljon, paljon korkeammalle, vaikkakin Viivillä on myös ulkoista upeutta vaikka muille jakaa 


Viivi ja Milla 

Mielenkiintoista oli seurata ammattinsa osaavien kampaajien työskentelyä mallien kanssa, kun he valmistelivat värjäykset ja kampaukset Matrixin hiusnäytöstä varten. Yksi niistä asioista joista todella pidän, on seurata ihmistä joka osaa sen mitä tekee. Miten taitavasti mallit saivat erilaisia kampauksia hiuksiinsa, miten itse katsoin jotakin työtä keskeneräisenä ja mietin että mitähän siitäkin tulee – ja sitten näin sen valmiina, upeana, juuri sille ihmiselle sopivana kruununa. Sillä niin hän se on, hiukset ovat naisen kruunu. Ja upeat hiukset ovat upea kruunu.




Yleisö sai seurata kampausten tekemistä


Tunnelma oli aivan loistava kun huoneen täytti paikalla olevien kampaajien kannustus ja tsemppaus kampauksia esitteleville malleille. Hyvä musiikki siivitti upeaa näytöstä. Kaiken kaikkiaan tilaisuus onnistui loistavasti, kiitos Satu-Maarit ja Tommy kun kutsuitte meidät mukaan. Oli positiivinen kokemus olla mukana tässä kaikessa takahuoneen kiihkeästä tunnelmasta lavan iloiseen fiilikseen. Kuten jo aikaisemminkin totesin, ihminen kaipaa kauneutta.



Miten kauniita ihmiset ovatkaan kun he muistavat hymyillä ja ovat iloisia!

Satin Circus viihdytti yleisöä hiusnäytöksen jälkeen


Kauneutta tarvitaan

Minulla oli kaunis loppuviikko, josta ammentaa jaksamista kevään kiireisiin. Toivon, että jokainen voisi elämässään viettää kauniita hetkiä. Sitä ei ole aina mahdollista saada samoin kuten itse viime viikolla, mutta voin suositella vaikkapa kauniiden vaatteiden sovitusta ja hetken ihailua, vaikka ei olisikaan mahdollisuutta juuri nyt ostaa uusia vaatteita. Myös luonto tarjoaa uskomattoman kauniita hetkiä kun vain hetken hiljentää tahtiaan ja tutustuu luonnon ihmeisiin, joilla meitä hemmotellaan joka päivä – kun vain maltamme pysähtyä niitä ihailemaan. 



Lauantaina katsoin sivusta pienen tytön hassuttelua isänsä kanssa bussia odotellessa ja kuulin erään naisen sanovan ”Onko mitään niin ihanaa kuin pieni tyttö”  Mietin asiaa hetki sitten tätä kirjoittaessani ja totesin, että se ehkä on ihanaa, mutta mielestäni kaikkein kauneinta on sisäisesti kaunis ihminen, onhan sitten minkä ikäinen tahansa.

Tehdään yhdessä maailmasta kaunis paikka, unohtamalla katkeruus, iva, kiusaaminen, kateus, turha pelko ja epäluuloisuus toisiamme kohtaan. Autetaan toisiamme aina, kun huomaamme apua tarvittavan, tehdään pieni tekoja, jotta toiset tulevat iloiseksi. Ilman että mietimme ”mitä minä siitä hyödyn” ja yhtäkkiä huomaamme miten paljon kaikki näyttää kauniimmalta kun olemme itsekin sisäisesti kauniimpia. 

Kauneus on se mitä me tarvitsemme. Aito kauneus, se kumpuaa sisältämme.


Lämpimin ajatuksin

Riikka

     

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Politiikkaa!

Nyt tulee minulta harvinainen kirjoitus joka sivuaa melko läheltä politiikkaa. Olen kiinnostunut yleisesti ottaen yhteisten, hyväksi kokemieni asioiden eteenpäin auttamisesta, mutta politikointi ei kiinnosta minua ollenkaan. Vaalit ovat nyt lähellä, sen huomaa melkein joka mediasta. Se sai minutkin nyt ”tarttumaan kynään” tätä aihetta sivuten.

Kansanedustajat, kansanedustajiksi haluavat sekä puolueiden johtajat ja muut tunnetut henkilöt kiertävät ympäri Suomea ja jokaisen asiat kiinnostavat ihan kaikkia. :) Moni lupailee kaikenlaista, vaikka jokainen järkevä ihminen tietää tai ainakin pitäisi tietää että jatkossa emme voi koko ajan saada jotain vaan meidän on nyt luovuttava kaikista niistä ”saavutetuista eduista” jotka eivät ole välttämättömiä.


Hallinnon kustannukset ja kuntaliitokset

Ihan ensiksi olisi hyvä karsia hallinnon kustannuksia. Kansanedustajia tulisi joko vähentää tai sitten radikaalisti pienentää siellä istuvien palkkoja. Mutta samaa voisi tehdä myös kunnallishallinnossa. En tiedä moniko on koskaan miettinyt miksi kuntaliitokset tehdään muutaman vuoden välein? Miksi harvemmin liitetään yhtä aikaa useampi kunta? Syy on melko yksinkertainen, vaikka tiedän, ettei tätä koskaan kukaan kuntapoliitikko tule myöntämään. Kun kaksi kuntaa yhdistetään, saavat molempien kuntien vastaavat viranhaltijat jatkossa sitä palkkaa jota on heistä paremmin palkattu saanut – koska pitää olla yhdenmukaista. Kun yhdistyminen on tapahtunut, kaikilla viranhaltijoilla on 5 vuoden turva-aika, jolloin työpaikkaansa/palkkaansa ei voi menettää.  Eli tämän viiden vuoden ajan tämän yhdistetyn kunnan kustannukset ovat suuremmat jo pelkästään sen takia että pienemmän kunnan viranhaltioiden palkkaluokat nousivat vastaamaan isomman kunnan palkkaluokkia.

Mutta ihan kuin ostosteeveessä – ei tässä vielä kaikki. Kun sitten liitetään taas uusi kunta tähän kokonaisuuteen, kaikkien viranhaltioiden viran takuuaika jatkuu viidellä vuodella! Eli jos juuri olisi loppumassa oma takuuaika, niin kun äkkiä liitetään yksi kunta lisää, tulee jatkoa taas kaikille viisi vuotta. Koska näitä yhdistymisasioita ovat pohtimassa ja neuvottelemassa samat ihmiset joiden virkasuhteeseen asia vaikuttaa, voi jokainen itsekseen miettiä vaikuttaisiko se fakta päätöksen tekoon jollakin lailla. Näin onkin säästösyistä tehtävistä kuntaliitoksista tosiasiassa saatu kustannusten rajuja kasvattajia. Yksityisellä sektorilla ei tämän tyyppinen onnistuisi mitenkään. Jos ihmisellä ei ole työtä, hänen työsuhteensa lopetetaan. Koska tarkoitus on karsia turhia kustannuksia. Nyt kuntatyöpaikoista on taas tullut suojatyöpaikkoja.

En tarkoita, että kaikki kunnissa olevat työpaikat olisivat turhia, tai että kaikki siellä vaan olisivat paikalla ilman tehtävää.  Mutta jos tähän tasaiseen tahtiin on liitetty vaikkapa 4 kuntaa toisiinsa, niin ensin maksetaan vaikkapa neljä vuotta palkkaa kahdelle kunnanjohtajalle, sitten seuraavat neljä vuotta kolmelle kunnanjohtajalle ja sitten vielä viisi vuotta neljälle kunnanjohtajalle, ei säästöä synny. Tässä kohdin saattaa sitten sopivat kunnat loppua ympäriltä. Mutta sitten ainakin osa heistä pääseekin jo eläkkeelle. Ja kun oikeasti koko aikana olisi tullut maksaa vain yhdelle. Vastaavia viranhaltijoita on yhdessä kunnassa monta, mainitsin vain kunnanjohtajan, koska sen tiedän joka kunnassa olevan.


Työllisyyden parantamisen keinot - metsään meinaa mennä

Työllisyyttä jokainen haluaa nyt parantaa taas ennätyksellisen aktiivisesti puheissaan ja lukuisissa kirjoituksissaan. Osa menee lupauksissaan utopian puolelle, osalla ehdotukset kuulostavat järkeviltä, mutta eivät sitä ole jos asiasta jotain ymmärtää. Juuri luin paikallisesta sanomalehdestä miten erään puolueen kannattaja kaipaili yhdeksi keinoksi arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa 100.000 euroon. Hän perusteli sitä että siten helpotettaisiin pieniä yrittäjiä työllistämään. En usko että se vaikuttaisi edes siihen työllistämiseen, koska työllistämisen kustannukset eivät siitä muutu. Mutta se vääristäisi kilpailua rajusti.

Fakta on se että jos yrityksen asiakas on yritys, arvonlisäveron osuudella ei ole mitään merkitystä, koska myyjä tilittää veron valtiolle ja ostaja vähentää sen, raha vain kulkee verottajalle toisen yrittäjän kautta.

Mutta jos yrittäjän asiakas on kuluttaja, asialla on iso merkitys. Jos siis halutaan jotain tehdä arvonlisäverolle, se tulisi koskea aina sitä yhtä alaa. Esimerkiksi kampaaja, joka tekee yksin töitä, saisi tehdä ilman arvonlisäveroa, kun taas kampaaja jolla on pari työntekijää, ei saisi. Joten näiden kahden hinnoissa voisi olla noin 15% ero, kulurakenteesta riippuen enemmänkin. On varmasti asiakkaalle merkitystä maksaako palvelu 100 euroa vai 115 euroa. Tässä esimerkkitapauksessa yksin töitä tekevä kampaaja voisi näin tehdä omat työpäivänsä täyteen, mutta ei hän todennäköisesti ketään palkkaisi. Kun taas tämä kaksi työntekijää työllistävä voisi irtisanoa ainakin toisen työntekijänsä. Sen jälkeen hän voisi ehkä päästä itsekin siihen ei-arvonlisäverollisten yritysten joukkoon.


Työllistäminen ei ole helppoa, eikä kenenkään velvollisuus

Monesti tuntuu että poliitikot, kuten monet muukin unohtavat miten yrityselämä toimii. Yrittäjä ei perusta yritystä työllistääkseen ihmisiä. Hän perustaa yleensä yrityksen elättääkseen sillä itsensä. Hänellä ei vastoin monien luuloja ole minkäänlaista velvoitetta työllistää ketään. Todellinen helpotus työllistämiselle olisi se että pienempien yritysten olisi helpompi päättää työsuhde jos se ei toimi tai työtä ei ole. Palkan sivukulut ovat toki merkittävä tekijä, mutta niihin kajoaminen edellyttäisi, että ne muutetaan kaikilta, jotta kilpailu ei vääristy.  

Tosiasia on se, että pienet yritykset eivät työllistä kun heitä pelottaa virherekrytoinnit. Varsinkin jos niitä on jo tehty ja oppirahat maksettu.Itse lukuisia virheelisiä rekrytointeja tehneenä ymmärrän heitä täysin. Saavutettuja etuja on vaikka miten, kun tutustuu moneen työehtosopimukseen tai lakeihin. Osa niistä on hyviä ja oikeudenmukaisia, osa taas nykymaailmassa turhia.

On totta että suurimmat säästöt saisimme aikaan kun karsisimme kuntasektorilta ja valtion hallinnosta. Luin sellaisen kommentin jostakin että miksi EK joka edustaa yksityisiä työnantajia, puuttuu kuntasektorin työehtoihin. Kysymys kuului, millä mandaatilla heillä on oikeus edes ehdottaa jotain sille puolelle. Ihan ilman ilkeilyä minulle itselleni tuli mieleen heti yksi - kaikkien kuntapuolen ihmisten palkat maksetaan verorahoilla. Totta kai on tärkeää että meillä on kunnallisia virkamiehiä ja työntekijöitä, mutta heitä voisi olla vähemmän ja kaikki asiat tulisivat silti hoidetuksi. Tai ehkä ei vähemmän, mutta oikeammin kohdistettuna. Tuskin kukaan olisi pahoillaan jos verotus säilyisi entisellään ja kuntatalouden varoja käytettäisiin enemmän sairaanhoitajiin ja lääkäreihin, vanhusten laitos- tai kotihoitoon jne.


Äänestäjien aliarviointia?!

Minusta on äänestäjien melko törkeääkin aliarvioimista kun taas eri puolueet ja edustajaksi pyrkivät kertovat miten mitään ei leikata ja kaikkea uutta annetaan ja nykyistä parannetaan. Suomella on tällä hetkellä lähes yhtä paljon valtion velkaa per asukas kuin Kreikalla. Olisi siis aika ottaa lusikka kauniiseen käteen ihan jokaisen. Nyt kun vielä saamme päättää itse miten sen teemme.

Voisiko jo tällä kerralla menestyä puolue joka kertoisi rehellisesti mitä kaikkea heidän mielestään pitää leikata ja mitä etuja karsia? Sellainen joka lupaisi pienentää kansanedustajien palkkiot muutaman vuoden takaiselle tasolle? Silloinhan sinne ehkä pyrkisivät suurimmaksi osaksi vain ne joilla on oikeasti tahtoa miettiä maamme asioita vakavasti, eikä sinne haettaisi alati nousevan palkkion takia. Jos joku puolue lupaisi tämän, olisi kansalaisilla syytä äänestää tälle puolueelle kunnon enemmistö eduskuntaan, jotta lupaus toteutuisi. Jos samaan aikaan ei puolue muutenkaan lupaisi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, vaan kertoisi realistiset vaihtoehdot, jolla Suomi selviää, me tietäisimme äänestäessämme, etteivät he riko lupauksiaan. Eivät olisi kenellekään mitään luvanneet antaa, vaan ottaa tasapuolisesti jokaiselta.

Olisiko Suomen kansa nyt jo valmis rehelliseen puolueeseen? Mutta vielä tärkeämpi kysymys on mistä sellainen puolue löytyy? Mikä puolue olisi valmis laskemaan edustajoen palkkoja, karsimaan kuntaliitosten ylimitoitetut suojaamissäännökset ja lopettamaan sellaiset yhteiskunnan edut jotka eivät ole pakollisia. Mikä puolue olisi valmis toimimaan ennen kuin on liian myöhäistä emmekä enää itse saa päättää mistä karsimme.


Tämä puolue kun löytyy, minä olisin valmis äänestämään heitä. Uskon ja toivon että moni muukin olisi. 

Nyt eksyin ehkä jopa vähän sellaiseen pohdintaan jota teen työkseni, mutta vaalien läheisyys ja poliitikkojen katteettomat ja järkyttävän kaukana reaalielämästä olevat puheet ja kirjoitukset aiheuttivat sen että oli ihan pakko kirjoittaa...

Vähän erilaisin miettein tällä kertaa

Riikka